Hei.
Olen tässä lokakuun aikana tehnyt InkTober-haastetta ja ajattelin esitellä teille, mitä olen tähän mennessä saanut aikaiseksi. Ensin kerron hieman haasteesta itsestään.
InkToberin kehitti Jake Parker vuonna 2009. Hän on kuvittaja Amerikasta, Utahista. Jake halusi kehittää taitojaan musteen ja tussien parissa, joten hän kehitti InkToberin.
InkToberin aikana taiteilijat tekevät joka lokakuun päivänä tussilla tai musteella teoksen.
InkToberiin on virallinen aihelista Jake Parkerin sivuilla, mutta useat keksivät oman listan, mitä minäkin päivänä haluaa piirtää. Itse tein yhteisen aihelistan ystäväni kanssa, joka myös osallistuu InkToberiin. Joka päivän päätteeksi teokset voi julkaista sosiaalisessamediassa #InkTober.
1.10.
Ensimmäisenä päivänä aiheenamme oli ' Reptiles ' eli matelijat. Päädyin siis tekemään kaksi liskokaverusta katselemassa tähtiä.
2.10.
Toisen päivän aiheena oli 'ruumis'. Lokakuun viimeisenä päivänä on Halloween, joten otimme listalle myös pelottavia ja karmivia asioita. Piirsin siis toisena päivänä ruumiin istumassa sohvalla hämärässä huoneessa.
3.10
Kolmantena päivänä aiheena oli 'Perhoset/kiitäjät'. Piirsin pari yöperhosta: toisen varjostaen viivoilla ja toisen tein kokonaan pelkillä pisteillä.
4.10.
Neljäntenä päivänä piirsin kuvan aiheesta 'huivin jakaminen'. Kuvassa näkyy hahmoni Nuuti ja Santeri, joista kerroin aiemmassa postauksessa. Santeri on kutonut todella pitkän huivin, jonne kaksikko on kietoutunut.
6.10.
Kuudennen päivän 'Sarjamurhaaja' aiheesta piirsin pelottavan näköisen pellen, jolla on ase kädessä. Inspiroiduin teokseen Amerikassa tapahtuneista klovni-havainnoista.
7.10
Seitsemäntenä päivänä aiheesta 'merenelävä' piirsin meduusan. Suunnitelmissani oli jotain hienompaa, mutta aika loppui kesken. Työt pitäisi muistaa aloittaa ajallaan, eikä myöhään illalla, kuten minä teen.
8.10.
Kahdeksannen päivän kuvaan lisäsin hieman väriä. Aiheena oli 'Myöhään valvominen'. piirsin kuvaan taas omia hahmojani: Mantelin ja Nyyrikin. He ovat majassa katsomassa elokuvia myöhään yöllä.
9.10.
Yhdeksäntenä päivänä tein luurankoja juomassa teetä pyöreän pöydän ääressä. Aiheena tuona päivänä olikin 'teekutsut'. Kuvaa tehdessäni muistin jälleen, kuinka vaikeita ihmisluurangot on piirtää.
10.10
Aiheenani oli 'yksinäinen surullinen kummitus', joten piirsin pienen kummituksen harhailemassa pimeässä metsässä. Tämä työ on tähän mennessä yksi lempi töistäni InkTobeia tehdessäni.
Tässäpä kaikki taas tältä kertaa. :^)
-Lenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti