lauantai 28. toukokuuta 2016

Hei.

Toiseksiviimeinen viikko TOP:issa käynnistyi mukavasti koristellessa liikuntasali paperikukkasilla, mitä olemme nyt useamman viikon tehneet. Myös kuudesluokkalaiset ovat auttaneet minua ja toista kuvis avustajaamme kukkasten kanssa. Värikkäillä silkkipaperikukkasilla ja oppilaiden askartelemillä perhosilla me sitten koristelimme salin ja siitä tuli oikein kaunis. Torstaina pidettiin illalla keväjuhla, missä alaluokkalaiset esittivät näytelmiä ja lauluesityksiä vanhemmille ja muille juhlavieraille.

Viikolla ja sahasin ja porasin puukapuloita sopiviksi osiksi seiskaluokkalaisten tuulikelloja varten, maalasin osia tuulikelloihin valmiiksi, niin että nuoret pääsevät vanhusten kanssa suoraan kokoamaan niitä. Valitettavasti en päässyt mukaan katsomaan, miten heillä siellä meni.

Osa ysiluokista lähtevät/lähtivät leirikouluun, joten heilläkään ei ole enää tunteja. Saapa nähdä mitä viimeisestä viikosta tulee, onko silloin enää hirveämmin mitään töitä meille avustajille. Kun meille ei muuta työtä keksitty, pääsimme sitten värittämään oppilaiden keskeneräisiä mandaloita.
Monet eri luokat ovat tehneet mandaloita ja ne sitten kiinnitettiin koulun eri osien kattoihin.





Olin toisen kuvisopettajani apuna kutosten, seiskojen ja ysien kanssa maalaamassa vanhoja pihaleikkejä koulun pihaan. Vanhat olivat jo melkeinpä kuluneet kokonaan pois. Huomasimme opettajan kanssa että lapset leikkivät liikenne hippaa ja muita leikkejä heti seuraavana päivänä, vaikka maalaukset eivät olleet edes valmiita.





Viimeisellä viikolla olin apuna nelosluokkalaisille, jotka viimeistelivät erilaisia eläinhahmoja kanaverkosta. Eläinhahmot viedään kasvimaalle, joka tehdään Ouluun Hupisaarille. 









Näiden kahden viimeisen viikon aikana onkin tullut tehtyä paljon erilaisia juttuja. Nyt on TOP- jakso ohi ja palaan takaisin Lybeckeriin. Mielestäni oli aivan mahtavaa olla avustamassa omassa vanhassa tutussa koulussani, kun pääsin näkemään millaista kouluelämä on myös opettajien kulmasta. Olen varma, että minulla tulee ikävä näitä muutamaa kuukautta, joina olin koulussa avustamassa. Välillä päivät ovat olleet todella kiireisiä ja raskaita, kun taas toisinaan osa päivistä on ollut rentoja ja mukavia. Jään myöskin ikävöimään ihania opettajiani, jotka ovat vieläkin hyvin kannustavia ja yhtä ihania, mitä muistelinkin heidän olevan. Toivon myös että tapaamme muiden avustajien kanssa vielä joskus, kaikki koulun henkilökunnassa ovat olleet todella mukavia ja jään heitä sitten kaipailemaan. 


-Lenni 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti