tiistai 10. toukokuuta 2016

Hei

Viime viikko olikin lyhyempi Helatorstain takia, eli koulua oli maanantaista keskiviikkoon. Perjantai oli vapaa kaikille Oulun kouluille.

Maanantaina kävimme pystyttämässä kutosluokan lopputyönäyttelyn kirjastolla opettajan, hänen miehensä, sekä toisen avustajan kanssa. Saimme näyttelyn pystyyn. Näyttelyssä oli useita kolmiuloitteisia veistoksia, vaikkakin suurin osa teoksista on maalauksia.
Kaikki meni hyvin näyttelyn pystytyksessä ja näyttelystä tuli hieno. Avajaiset näyttelylle pidettiin tiistaina illalla kuudelta. Itse en mennyt avajaisiin, sillä näyttelytila oli melko pieni ja oppilaat olivat kutsuneet perheitään ja ystäviään.

Myöhemmin viikolla teimme äitienpäiväkortteja eri luokkien kanssa, sillä sunnuntaina olikin äitienpäivä. Osa oppilaista halusi tehdä äideilleen silkkipaperikukkia, mitä minulla onkin tullut tässä muutaman viikon aikana tehtyä. Oppilaat saivat tehtyä paljon upeita kukkia ja kortteja.




Muuten viikolla olenkin avustanut oppilaita normaaliin tapaan heidän kuvistunneillaan.

Olen tullut hyvin toimeen molempien kuvisopettajien kanssa  ja heidän mukaansa minusta on ollut suuri apu TOP-jakson aikana, mikä on kiva kuulla. Olen päässyt tekemään useita mallitöitä oppilaille, joihin en ole kovinkaan tarkkoja ohjeita saanut, joten olen päässyt suunnitelemaan töitä melko paljon itsekseni. TOP-jaksoni aikana kuvaamataidon puolella on ollut minun lisäkseni kaksi muuta avustajaa, joiden kanssa olemme yhdessä tehneet töitä. He ovat opettaneet minulle monenlaisia asioita, kuten origameja, kertoneet vinkkejä erilaisiin kuvataiteen tekniikoihin ja muita juttuja. Minä taas puolestani opetin pesutekniikan toiselle työkaverilleni, joka oli siitä kiinostunut. 

Nähdään taas ensiviikolla :^) 

-Lenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti