perjantai 3. maaliskuuta 2017

Silmiä

Hei.

Työssäoppimisjakson aikana en juuri ollenkaan päivitellyt blogiani, sillä olin melko kiireinen kehystämössä. Yritän kuitenkin nyt taas jatkaa blogini päiviystä, kun saan taas taidetta tehtyä. 

Vaikka työssäoppimisjakso oli melko kiireinen ja rankka, aina silloin tällöin jaksoin ottaa pensselin käteen ja alkaa maalaamaan ja sain kuin sainkin tehtyä muutamia töitä valmiiksi, 






Kaikki postauksen neljä työtä on toteutettu peiteväreillä eli guasseilla. Sain kehystämöltä ilmaiseksi paspisten jämiä, joista osa oli melko isojakin, joten päätin kokeilla, miten niille voisi maalata. No, pahvit hieman kupristuivat, vaikka melko paksuja olivatkin, mutta luulen, että ne voi saada suoraksi jollain keinolla. 



Jokaisessa maalauksista on yksi silmä, joka on toteutettu mielestäni melko hauskoilla väreillä, tehden niistä hieman abstrakteja ja omatyylisiä. Kooltaan työt ovat erikokoisia, mutta kaikki alle 30cmx30cm.

 Ensimmäisessä työssä on silmä, joka on selvästi tuskissaan. Työssä silmä punoittaa ja sen ympärillä näkyy ruhjeita. Tähän työhön käytin paljon valkoista väriä, joka sittemmin meinasi alkaa loppumaan, joten ehkä sen vuoksi kyseisellä työllä on hieman eri värimaailma kuin muilla postauksen töistä. 

Toisessa työssä silmä on ikään kuin sulamassa. (Taustalla näkyy myös minun aamuinen kahvini, joka työn päälle kaatui.) Tässäkin silmässä näkyy verisuonia ja nyt myöhemmin vasta huomasin, että silmän iiristä olisi voinut tehdä suuremmaksi.

Kahdesta viimeisestä työstä (alla) pidän kaikista eniten. Kuten näistä töistä huomaa, valkoista väriä tosiaan tuli käytettyä vähemmän ja harkitummin, kuin ensimmäisessä työssä. Näiden kahden työn värimaailma on melko mielenkiintoinen. Töissä on paljon vastavärejä, kuten sinistä ja oranssia. Lisäksi töissä näkee todella tummaa preussin sinistä sekä melkein vitivalkoista ja kaikkea siltä väliltä. Tätä sarjaa aion jatkaa vielä pidemmälle, kunhan taas kerkeän. 



Itse pidän kovasti töiden värimaailmoista ja olen tyytyväinen töiden lopputuloksiin. En ennen näitä töitä ollut pitkään aikaan maalannut guasseilla, mutta niidenkin pariin oli välillä mukava palata. 

Tässä kaikki taas tältä kertaa. Yritän jatkaa blogini kirjoittamista pitämättä kuukausien taukoja, joten nähdään pian! :^)

-Lenni 

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Noidan kauppa

Hei.

Näyttelynsuunnittelu kurssilla minulle jäi ylimääräistä aikaa, joten päätin tehdä hieman isompitöisen InkTober- teoksen. Eli kahdentenatoista päivänä aiheena oli taikakauppa. 

Ensin paperille ei tahtonut tulla mitään, mutta hetken mietiskelyn ja suunnittelun jälkeen aloin lyijykynällä hahmotella huonetta. Huoneeseen aloin sitten lisäillä tavaroita ja kaikkea, mitä taikakaupassa voisi olla: loitsukirjoja, rohtoja, myrkkyjä, kutistettuja päitä, pääkallolla ja paljon muuta. 
Kun olin suunnitellut kaiken valmiiksi lyijykynällä, aloin tussata työtä. Siinä menikin sitten koko koulupäivä, sillä työssä on melko paljon yksityiskohtia. Illemmalla innostuin sitten vielä värittämään työn akvarelleilla. 
Mielestäni akvarelli väritys sopii hyvin työhön ja tuo siihen tunnelmaa, jos olisin jättänyt teoksen mustavalkoiseksi se ei olisi ollut läheskään niin näyttävä, mitä se on väritettynä. 






Aluksi tosiaan aioin jättää työn mustavalkoiseksi, mutta illalla minua alkoi inspiroimaan ja oli pakko päästä taiteilemaan, joten päätin värittää tämän teoksen. Työstä tuli mielestäni melko hyvä, vaikka joitain kohtia olisi voinut vielä hieman jatkaakkin. 

Siinäpä kaikki taas tältä kertaa :^) 

-Lenni


tiistai 11. lokakuuta 2016

InkTober

Hei.

Olen tässä lokakuun aikana tehnyt InkTober-haastetta ja ajattelin esitellä teille, mitä olen tähän mennessä saanut aikaiseksi. Ensin kerron hieman haasteesta itsestään.

InkToberin kehitti Jake Parker vuonna 2009. Hän on kuvittaja Amerikasta, Utahista. Jake halusi kehittää taitojaan musteen ja tussien parissa, joten hän kehitti InkToberin.
InkToberin aikana taiteilijat tekevät joka lokakuun päivänä tussilla tai musteella teoksen. 
InkToberiin on virallinen aihelista Jake Parkerin sivuilla, mutta useat keksivät oman listan, mitä minäkin päivänä haluaa piirtää. Itse tein yhteisen aihelistan ystäväni kanssa, joka myös osallistuu InkToberiin. Joka päivän päätteeksi teokset voi julkaista sosiaalisessamediassa #InkTober.


1.10.
Ensimmäisenä päivänä aiheenamme oli ' Reptiles ' eli matelijat. Päädyin siis tekemään kaksi liskokaverusta katselemassa tähtiä. 


2.10.
Toisen päivän aiheena oli 'ruumis'. Lokakuun viimeisenä päivänä on Halloween, joten otimme listalle myös pelottavia ja karmivia asioita. Piirsin siis toisena päivänä ruumiin istumassa sohvalla hämärässä huoneessa. 


3.10 

Kolmantena päivänä aiheena oli 'Perhoset/kiitäjät'. Piirsin pari yöperhosta: toisen varjostaen viivoilla ja toisen tein kokonaan pelkillä pisteillä. 


4.10.

Neljäntenä päivänä piirsin kuvan aiheesta 'huivin jakaminen'. Kuvassa näkyy hahmoni Nuuti ja Santeri, joista kerroin aiemmassa postauksessa. Santeri on kutonut todella pitkän huivin, jonne kaksikko on kietoutunut. 


6.10.

Kuudennen päivän 'Sarjamurhaaja' aiheesta piirsin  pelottavan näköisen pellen, jolla on ase kädessä. Inspiroiduin teokseen Amerikassa tapahtuneista klovni-havainnoista. 


7.10

Seitsemäntenä päivänä aiheesta 'merenelävä' piirsin meduusan. Suunnitelmissani oli jotain hienompaa, mutta aika loppui kesken. Työt pitäisi muistaa aloittaa ajallaan, eikä myöhään illalla, kuten minä teen. 


8.10.

Kahdeksannen päivän kuvaan lisäsin hieman väriä. Aiheena oli 'Myöhään valvominen'. piirsin kuvaan taas omia hahmojani: Mantelin ja Nyyrikin. He ovat majassa katsomassa elokuvia myöhään yöllä. 


9.10.

Yhdeksäntenä päivänä tein luurankoja juomassa teetä pyöreän pöydän ääressä. Aiheena tuona päivänä olikin 'teekutsut'. Kuvaa tehdessäni muistin jälleen, kuinka vaikeita ihmisluurangot on piirtää. 


10.10 

Aiheenani oli 'yksinäinen surullinen kummitus', joten piirsin pienen kummituksen harhailemassa pimeässä metsässä. Tämä työ on tähän mennessä yksi lempi töistäni InkTobeia tehdessäni. 


Tässäpä kaikki taas tältä kertaa. :^) 

-Lenni 

maanantai 10. lokakuuta 2016

Nyyrikki ja Manteli

Hei.

Tänään, kuten jo aiemmin lupasin, esittelen teille uudempia hahmojani. Hahmoja minulla on kertynyt aikamoinen liuta, joten tulen tässä tulevaisuudessa luultavasti heitä esittelemään lisää, mutta tänään on Nyyrikin ja Mantelin vuoro.

Nyyrikki on noin kolmetoista vuotias poika, joka asuu äitinsä ja velipuolensa kanssa. Hän on ujo vaaleahiuksinen ja melko lyhyt. Nyyrikin äiti, Isabelle on valkea peuranainen, mutta pojan isästä ei valitettavasti ole mitään tietoa. Noki on Nyyrikin velipuoli hän, toisin kuin Nyyrikki, on melko pitkä mustahiuksinen ja punasilmäinen surumielinen nuori. Heidän lisäkseen perheeseen kuuluu viisi kissaa: Lakritsi, Orvokki, Kanerva, Kurkuma ja Siirappi.
Nyyrikki rakastaa lukemista ja kissojaan. Nyyrikki pitää merestä ja kävelyistä rannoilla. Ujo poika harvoin tulee ulos kodistaan yksin. Hänen mukanaan usein tavataan hänen paras ystävänsä Kasperi.
Nyyrikillä ei ole jalkoja, mikä vaikeuttaa hänen elämäänsä melko paljon. Hän menetti jalkansa onnettomuudessa, johon hän joutui kaveriporukkansa kanssa. Nyyrikki, Kasperi ja Jeremia päättivät mennä eräänä yönä tutkimaan autiotaloa. Retkellä oli huono loppu ja Nyyrikin jalat jouduttin amputoimaan.
Saaren taitava satoja vuosia vanha mekaanikkozombie, Ralle rakensi Nyyrikille jalkaproteesit. Uskollisten ystävien voimin Nyyrikki parantui ajallaan ja oppi kävelemään uudelleen.

Kasperi eli Manteli on Nyyrikin paras ystävä. Hän asuu vanhempiensa Oskarin ja Nian kanssa farmilla. Manteli on hiljainen, muttei kovinkaan ujo, kuten Nyyrikki. Mantelilla on todella kiharat punaiset hiukset, tummahko iho ja pisamien täyttämät kasvot. Hän on melko pitkä ja soittaa kitaraa ja on myös melko hyvä laulamaan, vaikkakaan moni ei sitä pääse kuulemaan. Manteli on rauhallinen ja pitkäpinnainen nuori poika. Hän pitää huolta Nyyrikistä ja on lähes koko ajan pienemmän pojan henkisenä tukena ja apuna,
Nyyrikin tapaturma teki pojista vielä läheisemmät, kuin ennen ja nyt he ovat lähes erottamattomat. Mantelin avustuksen ja rohaisun avulla Nyyrikistäkin on tullut hieman rohkeampi, mutta silti punapää on aina hänen mukanaan varmistamassa, että Nyyrikillä sujuu kaikki hyvin.


Perjantai I, 2016

Työssä näkyy oma hahmoni Nyyrikki sinisävyisessä huonessaan. Kuvassa on rauhallinen tunnelma. Teoksessa on yö. Tarkemmin sanoen kymmentä vaille yksi, kuten huoneen seinällä olevasta kellosta voi nähdä. Ulkona sataa vettä ja Nyyrikki itse on videopuhelussa parhaan ystävänsä kanssa.
Työ on toteutettu tussityönä, jonka väritin akvarelleillä. Teoksen sävyt ovat sinivioletteja, mutta seinällä näkyy värikkäitä valoja, jotka tuovat mukavaa vaihtelua huoneen sinisyyteen.




















Perjantai II, 2016 

Teoksessa on hahmoni Kasperi eli 'Manteli'. Mantelin huone on hieman sotkuisempi, kuin Nyyrikin huone Perjantai I -työssä.  Tein työn lämpimillä väreillä, jotta se olisi ikään kuin vastakohta toiseen työhöni. Manteli on myös videopuhelussa Nyyrikin kanssa, kuten tietokoneen näytöstä voi nähdä. Teosten tapahtumilla on siis sama aika. Sama perjantai yö. 

Perjantai-teoksissa on molemmissa rauhallinen ja kodikas tunnelma. Ensimmäisessä työssä hallitsevana värinä on sininen ja toisessa oranssi. Vastaväreinä ne sopivat yhteen melko kivasti. Kuvat ovat täynnä pieniä yksityiskohtia, joita minusta on mukava piirtää. Molempien poikien huoneista löytää asioita joista he pitävät ja huoneet peilailevat heidän luonteitaan.  

Työt onnistuivat mielestäni todella hyvin. Voisin melkeinpä väittää niiden olevan parhaimpia töitäni. Perjantai-töitä oli mieluisaa tehdä ja pidän todella paljon tekniikasta. 
Usein se, että työtä tykkää tehdä näkyy myös lopputuloksessa. 

Nähdään taas ensi kerralla :^)

-Lenni

lauantai 8. lokakuuta 2016

Santeri ja Nuuti

Hei. 

Tänään kerron teille hahmoistani, jota olen piirtänyt jo noin neljä vuotta. Olen koittanut piirtää heistä sarjakuvia ja muuta, mutta se on jäänyt suurimmaksi osaksi vain suunnittelun tasolle. 

Hahmoihini kuuluu tavallisa ihmisiä, fantasia olioita, alieneita, zombeja ynnä muuta sellaista. Olen ajatellut tehdä heistä lapsille suunnattua sarjakuvaa ja teinkin pari sivua. pikkusiskoni pitivät siitä kovasti ja pyysivät, että tekisin lisää, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. 





Yksi ensimmäisistä hahmoistani on Santeri. Santeri on ujo, mykkä nuori poika, joka asuu pienellä saarella. Saari on osa saaristoa, jossa muutkin hahmoni asustavat. Hän asuu puisessa mökissä kumppaninsa Nuutin kanssa, josta kerron seuraavaksi.

Nuuti on hahmoista suosikkini. Hän on avaruusolio, jolla on neliskanttinen pää, jossa on mustat kuopat silminä. Hän on todella pitkä ja ehkä jopa hieman pelottavan näköinen, mutta todellisuudessa Nuuti on hyväsydämminen ja lempeä olento avaruudesta. 
Hän asuu saarella Santerin kanssa, joka alun perin löysi ja pelasti Nuutin merestä, jonne hänen aluksensa oli syöksynyt.


Sain idean Nuutiin unesta, jossa hän ei ollut niinkään lempeä, sillä uni oli painajainen. Unessa yritin paeta tätä vihreää laatikkopäistä oliota, mutta turhaan. Yhtä äkkiä Nuuti pomppasi kulman takaa ja puukotti minua suurella veitsellä. Seuraavana päivänä koulussa englannin tunnilla piirsin sen hauskan näköisen olion, joka minut unessani tappoi. Vaikkakin 'ensitapaamisemme' ei ollut paras mahdollinen, tykästyin häneen ja vieläkin hän on suosikkini. 



Nuutin ja Santerin kanssa seikkailevat muun muassa Ralle, joka on suuri pesäpallofani ja zombie, Isabelle, joka on kuvan kaunis valkoinen peurakentauri, Nia sekä Oskar, jotka ovat maanviljelijä pariskunta. Hahmoja on moneen lähtöön, sillä sarjassa on surumielinen nuori poika Noki sekä hänen itsekeskeinen ja isonenäinen parasystävänsä Christian sekä heidän ystävänsä, joita on aikamoinen liuta. Sarjan saarelle mahtuu monenmoista kulkijaa: merenneitoja, valaita jotka suihkuttavat teetä noustessaan pintaan merestä, kalastaja kissoja, sekä Murho. Murho on mysteeri mies, josta ei paljoa tiedetä. En myöskään minä. Onko hän syyllinen saaren ovenkahvojen katoamisen takana? Kukaan ei tiedä.


Teen luultavasti vielä toisen postauksen, jossa esittelen muita hahmoja tarkemmin, joten nähdään taas myöhemmin. 

-Lenni :^) 






keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Suomi 100 vuotta

Hei. 

Tänään esittelen teille näyttelyn, jonka näyttelyn toteuttamisessa teimme. Näyttelyssä on vähän päälle kolmekymmentä työtä, joita teimme ryhmänä, jossa oli taide14 ja taide15 luokkien oppilaita sekaisin. 





Kurssin alussa koko ryhmä teki taideteoksia näyttelyä varten, jonka jälkeen kuvasimme teokset. Saatuamme kuvia teoksista pääsimme suunnittelemaan julisteita ja kutsuja näyttelyä varten. Teinkin niistä jo postauksen aiemmin. Julisteet valittuamme jaoimme niitä ympäri Raahea ja Oulua. Lähetimme kutsuja perheillemme, tutuille sekä muille, jonka jälkeen ei ollut paljon muuta tekemistä, kuin näyttelyn pystytys ja avajaisten järjestäminen. 





Töitä oli niin paljon, että aluksi näytti siltä, ettei kaikille ole tilaa, mutta suunniteltuamme ryhmänä paikkoja, jokainen teos löysi sopivan paikan itselleen. Näyttely toimii mielestäni hyvin ja vaikkakin kaikki teokset ovat niin erilaisia värimaailmaltaan, aiheeltaan ja tekniikaltaan, ne näyttävät hyvältä ja yhtenäiseltä näyttelyltä. Kaikkia sentään yhdistää teema: Suomi 100 vuotta. Näyttelyssä oli useita eri tekniikoita: taidegrafiikkaa, akryylimaalauksia, akvarellimaalauksia, sarjakuvia, sekatekniikkaa, installaatio, tussitöitä sekä pesutekniikkaa. 

















Näyttely oli melko isotöinen järjestää, mutta loppujen lopuksi saimme kaiken valmiiksi aikataulussa. Avajaisiin tuli ihmisiä ja kaikki sujui hyvin. Mielestäni näyttelystä tuli todella hieno ja siinä on paljon erilaisia töitä Suomeen ja suomalisuuteen liittyen. 

Siinäpä kaikki tällä kertaa :^) 

-Lenni

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Julisteita Suomi 100 vuotta -näyttelyyn

Hei.

Tänne olen taas eksynyt blogia kirjoittamaan, viime postauksesta onkin jo vierähtänyt hetki.

Näyttelysuunnittelun kurssilla ryhmämme tehtävänä oli järjestää näyttely. Lyhyesti kurssiin kuului näyttelyn pystyttäminen, tehdä kutsut, julisteet, lehdistötiedotteet ja kaikki muu, mitä näyttelyyn tarvittiin. Nyt, kun en ole hirveämmin ehtinyt taiteilemaan, ajattelin, että tekisin postauksen julisteista ja kutsuista, joita suunnittelin näyttelyä varten. Esittelen näyttelyä euraavassa postauksessani tässä lähiaikoina. 

Ensimmäisen julisteen tein ystäväni, Ellin, 'Hyvästit' maalauksesta. Rajasin kuvasta yksityiskohdan, jossa näkyy kaunista lumihankea, puinen mökki sekä lumen peittämiä kuusia. Kuvassa näkyy hienosti Ellin tekemät pensselinvedot, mikä mielestäni sopii julisteeseen hyvin ja tuo siihen maalauksellista vivahdetta, sillä näyttelyssä on usesampi maalaus. 
Tein myös julisteeseen sopivan kutsun samaisesta maalauksesta. Kumapaakaan julistetta eikä kustsua kuitenkaan valittu viralliseksi kutsuksi eikä julisteeksi. 






  


Yläpuolella näkyy Ellin koko työ, jonka valmistusvaiheista, ja muusta voit käydä lukemassa hänen blogissaan täällä. Kannattaa käydä vilkaisemassa. :^) 

Tein julisteen myös itse tekemästäni työstä, jossa komeilee ahvenneito ja sama teksti, kuin aiemmassakin julisteessa. Tein myös tähän julisteeseen sopivan kutsun, joita lähetin sitten perheelleni ja ystävilleni.





Tässä oli kaikki tältä kertaa, kirjotan taas lähi aikoina ja esittelen näyttelyn, jota varten kutsut ja julisteet tein. 

-Lenni :^)