keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Vedenneidot

Hei. 

Tänään esittelen teossarjan, jonka tein edellisten pöllö-maalausten rinnalla. Näitä teoksia tein enimmäkseen tauoilla ja kotona, mutta näillä näkymin nekin päätyvät tulevaan näyttelyyn. 

Pidän kovasti merestä. Syvästä merestä, koralliriutoista, valaista, kaloista, melkeinpä kaikesta mereen liittyvästä, myös merenneidoista. 
Idea näihin teoksiini lähti, kun  olin piirtänyt muutamia merenneitoja trooppisista kaloista. Nyt, kun ryhmämme teoksissa on aiheena Suomi ja suomalaisuus, inspiroiduin tekemään merenneitoja suomalaisista kaloista. 

Teossarjassa on neljä eri työtä: Hauki, Made, Särki ja Ahven. Toteutin työt värittämällä pohjavärit ensin tusseilla, jonka jälkeen maalasin ja väritin niiden päälle vesiväreillä ja puuväreillä. Alunperin tein vain kolme työtä, mutta ne eivät sopineet keskenään yhteen, sillä värimaailmat niissä ovat todella erilaiset, joten tein sitten neljännen tasapainottamaan muita. 

Kuvissa on jokaisessa eri vuorokauden aika sekä melko erilaiset tunnelmat. 
Hauki -työssä näkee, kuinka neito tarkkailee kauempana näkyvää saarta, jossa on mökki. Teoksessa on yö  ja tunnelma siinä on mystinen. Kuvan taustasta yritin saada mahdollisimman perinteisen suomalaisen mökki-maiseman ja mielestäni onnistuin siinä hyvin. 

Made -teoksessa on aamupäivä ja made-neito makaa rannalla korkean heinikon suojassa. Kuvassa on leppoisa kesäinen tunnelma. 

Särki -teoksessa pyrstökäs neito istuu kivellä heinikon turvissa, kuten made-neitokin. Kuvassa näkyy kuinka auriko on laskeutumassa. Kivellä istuva neito näyttää rauhalliselta ja onnelliselta. 

Ahven -työssä on hieman ujon näköinen ahven-neito, joka piiloutuu suurehkon lumpeenlehdenvarren taakse. Teoksen yläreunassa näkyy lumpeenlehtiä, joiden lomitse paistaa aurinko. Kaikista neljästä teoksesta Ahven on mielestäni parhaiten onnistunut. 










Lopputuloksesta tuli mielestäni upea. Työt kokoavat näyttävän teoskokonaisuuden ja sopivat hyvin yhteen. Jokainen työ onnistui melko hyvin ja niitä oli mukava tehdä. 
Nyt, kun jälkeenpäin ajattelee, olisin voinut vielä jatkaa hieman taustoja, varsinkin vesialueita osasta töistä. Muuten olen tyytyväinen teoksiin.

Nähdään taas ensikerralla. :^) 

-Lenni 

2 kommenttia:

  1. Hyvä sarja kaloja, tuosta on hyvä jatkaa...

    VastaaPoista
  2. How to make money online with cryptocurrency - Work
    With งานออนไลน์ bitcoin and cryptocurrency betting markets exploding in 2021, the best 메리트카지노 online betting sites are We've researched the best cryptocurrency 인카지노 betting sites and their

    VastaaPoista