Hei.
Viimme viikko topissa olikin rauhallisempi, kun ysi luokkalaisten lopputyöt saatiin päätökseen. Tänään, sunnuntaina olikin viimeinen näyttelypäivä ja oppilaat hakivat työnsä pois.
Viikko meni mukavasti eri luokkia autellessa ja varastoa siivotessa. (Kuvisvarasto on ollut jo pidemmän aikaa vain yksi iso sotku, joten muiden avustajien kanssa sitten siivosimme sen.) Siihen sitten menikin useampi päivä ja loppu viikosta autoin eri ikäisiä oppilaita heidän tunneillaan.
Keskiviikkona luokanvalvojani, Raija kävi koululla katsomassa miten minulla on mennyt. Siinä sitten puhuimme opettajien sekä Raijan kanssa vajaan tunnin päivän päätteeksi ja suunnittelimme jo hieman ohjaustoiminnan näyttöä.
Seuraavalla viikolla näyttö sitten pitäisi suunnitella ja toteuttaa sitten myöhemmin. Kirjoittelen taas ensi viikolla. :^)
-Lenni
Kiitos tästä!
VastaaPoistaKuvia kaipailen.. Onnistuuko sinun vaikka puhelimella näpätä joistakin tilanteista ja töistä kuvia?
MUistutan myös, että Moodlessa on kurssialueen lopussa muutama erillinen aihe (ammattietiikka, asiakaspalvelu- ja viestintätilanteet), joista pitää toppiin liittyen myös kirjoittaa. Parasta on, jos saat aiheet upotettua omaan tekstiisi ja omaan kirjoitustyyliisi sopivasti, ettei tule pelkkää kysymys-vastaus-tekstiä.