sunnuntai 24. huhtikuuta 2016



Hei.

Taas on vierähtänyt viikko avustellessa oppilaita sekä opettajia heidän töidensä kanssa. Kuudennen luokan lopputyöt ovat loppusuoralla ja melkein valmiita: Olen kannustanut oppilaita heidän maalauksiensa ja muiden töidensä parissa. Lopputöistä tulee upeita, kun oppilaat noin ahkerasti jaksavat panostaa niihin.

Pidin perjantaina 22.4. osan ohjaustoiminnan näytöstä seiskaluokkalaisille. Näyttö pidettiin kaksoistunnilla, eli tunti kesti 90 minuuttia. Pidän loput näytöstä ensi viikon perjantaina samalle luokalle. Olin aluksi kamalan jännittynyt ja mietin, onnistuukohan tämä ollenkaan, mutta loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin ja jännitys katosi loppua kohden.

Opetin luokalle pesutekniikkaa, eli ensin oppilaat maalasivat guasseilla kuvan, jonka aiheena oli vedenalainen maailma. Oppilaat innostuivat tehtävästä ja rupesivat toimeen heti. Monilla paperille ilmestyi mustekaloja, merihevosia, sekä monenlaisia kaloja ja vedenalaisia otuksia. Saimme tällä tunnilla tehtyä guassimaalauksen, joten ensi tunnille jää musteella värjääminen ja töiden peseminen. Osa oppilaista saivat maalausosion valmiiksi jo ensimmäisellä tunnilla, kun taas toisilla jäi kuvien maalaaminen vielä kesken.

Tunnin alussa näytin oppilaille dokumenttikameran avulla ohjeet tekniikkaan, sekä muutamia itsetekemiä mallitöitä, jotta oppilaat hahmottaisivat, mistä on kyse. Kun aloitimme työskentelyn, oppilaat uskalsivat rohkeasti pyytää apua minulta. Kiertelin luokassa autellen ja neuvoen heitä työskentelyn parissa. Tunnin lopussa oppilailla oli työt jo hyvällä mallilla. Siitä on sitten hyvä jatkaa ensi viikolla.






Muutaman päivän viikosta tein silkkipaperikukkia malliksi ensi viikolle, kun menemme seitsemännen luokan kanssa vanhainkodille askartelemaan vanhusten kanssa kukkasia. Olen tehnyt mallikappaleita sekä kukan alkuja, joista vanhusten on sitten helppo alkaa askarrella oppilaiden kanssa.



Kirjoittelen taas ensiviikolla :^)

-Lenni

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Hei. 

Tämä viikko on mennyt auttaessa oppilaita tunneilla sekä siivotessa koulun kuvisvarastoa. Varasto on ollut melkoinen sotku jo monta vuotta, kun opettajat tai kukaan muu ei ole kerennyt sitä siivoamaan. Saimme muiden avustajien kanssa varaston kuitenkin melko siistiksi ja järjestimme paperit ja kaiken muun omille paikoilleen. Toivottavasti varasto nyt sitten pysyy siistinä. 

Olin viikolla myös avustamassa monen ikäisiä oppilaita heidän töidensä kanssa. Kuudennella luokalla on lopputyön tekeminen ja olin heidän tunneillaan apuna. Heidän lopputyönäyttelynsä on 3.5.2016, joten heillä on vielä pari viikkoa aikaa tehdä töitään. 



Olen tällä viikolla suunnitellut ohjaustoiminnan näyttöä, jonka pidän seitsemännelle luokalle pesutekniikasta. Ryhmä on mukava kuvisluokka, jossa on 24 oppilasta. Luokalla on vain yksi hieman villimpi poika, joten luulisi ryhmän olevan helppo ohjattava. 

Kirjoitan sitten taas ensi viikolla. 

-Lenni

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Hei. 

Viimme viikko topissa olikin rauhallisempi, kun ysi luokkalaisten lopputyöt saatiin päätökseen. Tänään, sunnuntaina olikin viimeinen näyttelypäivä ja oppilaat hakivat työnsä pois.  

Viikko meni mukavasti eri luokkia autellessa ja varastoa siivotessa. (Kuvisvarasto on ollut jo pidemmän aikaa vain yksi iso sotku, joten muiden avustajien kanssa sitten siivosimme sen.) Siihen sitten menikin useampi päivä ja loppu viikosta autoin eri ikäisiä oppilaita heidän tunneillaan. 

Keskiviikkona luokanvalvojani, Raija kävi koululla katsomassa miten minulla on mennyt. Siinä sitten puhuimme opettajien sekä Raijan kanssa vajaan tunnin päivän päätteeksi ja suunnittelimme jo hieman ohjaustoiminnan näyttöä. 

Seuraavalla viikolla näyttö sitten pitäisi suunnitella ja toteuttaa sitten myöhemmin. Kirjoittelen taas ensi viikolla.  :^) 

-Lenni 

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Hei. 

Olenkin tällä viikolla ollut koko viikon sairaana, enkä ole juuri sängystäni päässyt ylös. Onneksi nyt olen jo paranemaan päin ja maanantaina jo luultavasti pääsen takaisin työssäoppimaan. 

Eipäs minulla muuta tällä kertaa. Nähdään taas ensi viikolla. 

-Lenni